Nauti pilvisyydestä ja sateista maatilalla, jossa on majatalo savannilla.Tervetullut näky ja aihetta juhliin.
Alhainen Orange River on yksi Etelä-Afrikan pisimmistä.Se muodostaa Etelä-Afrikan ja Namibian välisen rajan.
Nauti pilvisyydestä ja sateista maatilalla, jossa on majatalo savannilla.Tervetullut näky ja aihetta juhliin.
Alhainen Orange River on yksi Etelä-Afrikan pisimmistä.Se muodostaa Etelä-Afrikan ja Namibian välisen rajan.
10 tuntia kestänyt lento Etelä-Atlantin suuren sinisen avaruuden yli antoi vihdoin tiensä laskeutumiseen.Katson ulos vasemmanpuoleisesta ikkunapenkistäni, 35 000 jalan korkeudelta, vain karu Etelä-Afrikan autiomaa, niin pitkälle kuin silmäni näkivät.
Saapui taksilla Kapkaupungin keskustaan, vain pieni pussi mukana.Melkoinen kontrasti Latinalaiseen Amerikkaan: Lähes yhtä monta kartanoa - ja Ferrarit, Maseratit, Bentleyt - kuin Beverly Hillsissä.Silti samaan aikaan aggressiiviset katukäräjät tulevat minua vastaan kuin zombeja, monet rätit yllään, täällä minkä tahansa läheisen kylän köyhyydestä.
Tämä on uusi ja täysin hämmentävä maailma.Moottoripyörä on nyt turvallisesti kätkettynä pitkäaikaiseen talliin Uruguayssa.Olen täällä polkemassa polkupyörää Afrikan halki.
Yksi saapui suuressa pahvilaatikossa, aina Boisesta.Frank Leone ja George's Cyclesin tiimi panivat selvästi päänsä yhteen.Aivoriihi heidän kollektiivisen pyöräilykokemuksensa, jokaisen realistisen tietilanteen ja kokosi tämän koneen.Kaikki on säädetty täydellisesti, sekä pienikokoisia työkaluja ja paljon tärkeitä varaosia, kuten pinnat, ketjun lenkki, rengas, vaihdekaapeli, rattaat ja paljon muuta.Jokainen herkkä kellotaulu, testattu ja asetettu.
Viimeisenä iltana Kapkaupungissa, irlantilaispubissa, nainen, jolla oli rantapallon kokoinen afro ja komeat kasvot, kiinnitti huomioni ohittaessaan.Hän käveli sisään ja istui lähelläni baarissa.Tarjouduin ostamaan hänelle juomaa ja hän suostui.Sitten hän sanoi, että meidän pitäisi siirtyä pöytään ja teimme.Meillä oli miellyttävä keskustelu;hänen nimensä on Khanyisa, hän puhuu afrikaansia, joka on samanlainen kuin hollanti, mutta vielä lähempänä Pohjois-Belgian flaamia.Lisäksi kolmannella äidinkielellä, en muista, oli paljon "napsahdus" -ääniä, jopa kirosana opin, mutta unohdin nekin.
Noin tunnin kuluttua hän tarjosi joitain "vanhimman ammatin" palveluita.En ollut kiinnostunut, mutta en myöskään halunnut menettää häntä, joten tarjosin hänelle muutaman Etelä-Afrikan randin (Etelä-Afrikan virallinen valuutta) vain pysyäkseen puhumassa, ja hän suostui.
Tämä oli tilaisuuteni esittää kysymyksiä, kaikkea mitä halusin tietää.Elämä on erilaista sillä puolella.Vaikeaa lievästi sanoen.Viattomien tiedustelujeni joukossa kysyin, haluaisiko hän mieluummin olla epämiellyttävä valkoinen nainen vai kaunis musta nainen, joka hän on, tässä maassa, jossa apartheidin surullinen historia on.Vastaus tuli hänelle helposti.On täysin selvää, että houkuttelevuuden epätasa-arvo voi olla jopa ankarampaa kuin vuosisatoja kestänyt siirtomaavallan väärinkäyttö ja sen pahentavat taloudellista eriarvoisuutta.
Hän oli hämmästyttävän rehellinen ja kunnioituksen arvoinen.Myös Steely ei näytä pelkäävän muuta kuin sitä, ettei hänellä ole varoja maksaa poikansa koulumaksuja.Siinäpä on mietittävää.
Monet ihmiset täällä, myös Khanyisa, ovat vilpittömästi kiinnostuneita matkoistani.Jokainen eteläafrikkalainen poikkeuksetta on antelias aikaansa kohtaan.Tämä on kaiken Latinalaisen Amerikan pohjattoman anteliaisuuden lisäksi.Tunnen usein jonkin inhimillisen piirteen, joka on yhtä universaali kuin pelkkä "hei-aalto", sisäänrakennettu kunnioitus "matkustajaa" kohtaan, joka näyttää ylittävän uskonnon, kansallisuuden, rodun ja kulttuurin.
Aloin polkea epäseremoniattomasti myöhään perjantaiaamuna 7. helmikuuta. Ilman todellista vaivaa onnistuin 80 mailia Etelä-Afrikan länsirannikon tien kumpuilevien kukkuloiden läpi.Ei huono miehelle, joka on tuskin istunut polkupyörän istuimella viimeisen 10 kuukauden aikana.
Mitä mielenkiintoista tuossa 80 mailin määrässä on… se sattuu olemaan 1 % Kairon arvioiduista 8 000 mailista.
Takapääni oli kuitenkin kipeä.Jalat myös.Pystyin tuskin kävelemään, joten seuraavana päivänä menin lepäämään ja toipumaan.
Niin lumoava kuin se olikin, on hyvä paeta Kapkaupungin alueen sirkuksesta.Etelä-Afrikassa tehdään keskimäärin 57 murhaa päivässä.Asukasta kohden laskettuna suunnilleen sama kuin Meksikossa.Se ei minua häiritse, koska olen looginen.Ihmiset säikähtävät siitä, sanokaa minulle, että he ihailevat "rohkeuttani".Toivon vain, että he sulkevat sen, jotta voin ratsastaa tietämättömyydessä ja rauhassa.
Pohjoisempana sen tiedetään kuitenkin olevan turvallista.Seuraava maa, Namibia, jonka raja on vielä 400 mailia edessä, on myös tyyni.
Huoltoasemien ohi ajaminen on muuten ilo.Ei tarvitse enää ostaa noita turhia juttuja.Olen vapautunut.
Vanhat terästuulimyllyt narisevat työmailla täällä kuivilla aroilla, pölyiset kohtaukset tuovat mieleen "Grapes of Wrath", John Steinbeckin mestariteoksen Amerikan Dust Bowlista.Strutsi, springboks, vuohet, suolaiset merinäkymät koko päivän.Polkupyörän istuimelta huomaa paljon enemmän.
Doringbaai on muistutus siitä, miksi en yleensä suunnittele, vaan virtaan.Vain vahingossa tapahtuva löytö, viimeiset 25 mailia hiekalla ja pesulaudalla sinä päivänä, kun korkea valkoinen majakka ja kirkon torni ja joitakin puita nousivat horisonttiin, saapuen vihdoin kuin keidas.
Vedin sisään melko ryppyisenä, auringon polttamana, hieman huimautuneena, ystävällisten aaltojen tervehtimänä, kun rullasin hitaasti eteenpäin.
Suurin osa tästä merenranta-asunnosta on värikkäitä ihmisiä, joilla on komea sävy tai toisella, jotka asuvat rapautuneissa kodeissa, kaikki haalistuneet, karkeat reunoista.Noin 10 prosenttia on valkoisia, ja he asuvat kiiltävämmissä mökeissä toisessa kaupungin kulmassa, nurkassa, josta on parhaat merinäkymät.
Sähköt olivat poikki iltapäivällä.Etelä-Afrikassa on suunniteltu sähkökatkoja, lähes päivittäin.Hiilivoimaloissa on ongelmia.Väitän, että aliinvestointi on jonkin menneen korruption perintöä.
Siellä on kaksi pubia, molemmat siistejä ja siistejä, ja no, raittiita.Kuten liikennemerkit, barkeepit puhuvat aina ensin afrikaansia, mutta he siirtyvät englannin kieleen ilman, että he menettävät askeltakaan. Epäilemättä täällä on paljon ihmisiä, jotka voivat vaihtaa zulun kieleen ilman, että he menettävät.Nauti pullo Castlea 20 Randilla eli noin 1,35 dollarilla ja ihaile rugbyjoukkueen lippuja ja julisteita seinällä.
Ne jyrkät miehet, jotka törmäsivät toisiinsa kuin gladiaattorit, olivat verisiä.Minä, sanaton, tietämätön tämän urheilun intohimosta.Tiedän vain, että karkea toiminta merkitsee joillekin ihmisille kaikkea.
Yläkoulun yläpuolella on rugbykenttä, jonka näkymä on lumoava majakka, joka sijaitsee aivan kalastuksen yläpuolella, joka on ilmeisesti Doringbaain tärkein työnantaja.Sikäli kuin näin, siellä työskentelee sata värillistä ihmistä, kaikki ahkerasti.
Hieman yli, kaksi työhevosvenettä imevät merenpohjaa ja keräävät timantteja.Olen oppinut, että nämä rannikkoalueet täältä ja hyvin pohjoisesta Namibiaan ovat täynnä timantteja.
Ensimmäiset 25 mailia oli päällystetty, jopa lievä myötätuuli, vaikka aamun merisumun puuttumisen olisi pitänyt olla varoitus.Tunnen vahvistuvani nopeasti, joten mikä hätänä.Minulla on viisi vesipulloa, mutta täytin vain kaksi tämän lyhyen päivän aikana.
Sitten tuli risteys.Tie Nuwerukseen oli enemmän energiaa vievää soraa ja hiekkaa ja pesulautaa ja hiekkaa.Tämä tie kääntyi myös sisämaahan ja alkoi kiivetä.
Juoksin mäkeä ylös jo melkein kaiken vedeni, kun iso työrekka lähestyi takaa.Laiha poika kumarsi matkustajan istuimelta (ohjauspyörät oikealla puolella), ystävällinen kasvot, innostunut, hän matki "juo vettä" muutaman kerran.Hän huusi dieselmoottorin yli: "Tarvitsetko vettä?"
Heilutin hänelle kohteliaasti.Se on vain 20 mailia.Ei se mitään.Minusta tulee kova, eikö niin?Hän kohautti olkapäitään ja pudisti päätään, kun he kiihtyivät.
Sitten tuli lisää nousuja.Jokaista seuraa käännös ja toinen nousu, joka näkyy horisonttiin.15 minuutissa aloin olla janoinen.Epätoivoinen jano.
Kymmeniä lammasta käpertyi varjoladon alla.Säiliö ja vesiallas lähellä.Olenko tarpeeksi janoinen kiivetäkseni aidan yli ja sitten juodakseni lampaiden vettä?
Myöhemmin talo.Aika hyvä talo, kaikki aidattu, ei ketään ympärillä.En ollut vielä tarpeeksi janoinen murtautuakseni sisään, mutta murtautuminen ja sisäänpääsy jopa mielessäni oli hälyttävää.
Minulla oli voimakas tarve vetäytyä ja pissata.Kun se alkoi virrata, ajattelin sen säästämistä, juomista.Niin vähän tuli ulos.
Sukelsin hiekkasokkiin, pyöräni sammuivat ja itse asiassa kaaduin.Mitä pienistä.Tuntui hyvältä seistä pystyssä.Vilkaisin taas puhelintani.Ei vieläkään palvelua.Joka tapauksessa, vaikka minulla olisi signaali, soittaako täällä "911 hätänumeroon"?Auto tulee varmasti pian...
Sen sijaan tuli muutamia pilviä.Pilviä klassisessa koossa ja muodossa.Vain yksi tai kaksi ohitusta muutaman minuutin ajan vaikuttaa.Arvokasta armoa auringon lasersäteiltä.
Hirveää hulluutta.Huomasin itseni sanovani ääneen jotain häikkää.Tiesin, että siitä oli tulossa huono, mutta tiesin, että loppu ei voi olla liian pitkä.Mutta entä jos olen tehnyt väärän käännöksen?Entä jos rengas rikkoutuu?
Hieman myötätuuli puhalsi.Huomaat joskus pieniäkin lahjoja.Toinen pilvi vierähti.Lopulta kuulin rekan lähestyvän kaukaa takaa.
Pysähdyin ja nousin selästä jäljitellen "vettä" sen lähestyessä.Hessu eteläafrikkalainen vanhan Land Cruiserin ratissa hyppäsi ulos ja katsoi minua, kurkoi sitten ohjaamoon ja ojensi puolikkaan kolapullon.
Lopulta se oli niin.Ei paljon Nuwerukselle.Siellä on kauppa.Käytännössä ryömin sisään, tiskin ohi ja betonilattialle viileässä varastohuoneessa.Harmaatukkainen kauppiasrouva toi minulle kannu toisensa jälkeen vettä.Kaupungin lapset katsoivat minua suurilla silmillä nurkan takaa.
Ulkona oli 104 astetta.En ole kuollut, toivottavasti ei munuaisvaurioita, mutta opimme.Pakkaa ylimääräinen vesi.Tutki säätä ja korkeuden muutoksia.Jos vettä tarjotaan, OTA SE.Tee nämä kavalerivirheet uudelleen, ja Afrikka voi lähettää minut ikuisuuteen.Muista, että olen vähän enemmän kuin lihapussi, joka on ripustettu luuhun ja täynnä arvokasta vettä.
Minun ei tarvinnut jäädä Nuwerukseen.Tuntien nesteytyksen jälkeen nukuin hyvin.Ajattelin vain viettää aikaa autiossa kaupungissa ja pierailla päivän.Kaupungin nimi on afrikaans, se tarkoittaa "uutta lepoa", joten miksi ei.
Muutama komea rakennelma, kuten koulu.Aaltopahvikatot, neutraalit värit kirkkailla pastelliväreillä ikkunoiden ja räystäiden ympärillä.
Kasvisto, kaikkialla, missä katson, on varsin silmiinpistävää.Kaikenlaisia kestäviä aavikon kasveja, joita en osannut nimetä.Mitä tulee eläimistöön, niin löysin Etelä-Afrikan nisäkkäille kenttäoppaan, jossa oli useita kymmeniä mahtavia eläimiä.En olisi voinut nimetä enempää kuin muutamia ilmeisimpiä.Kuka on koskaan kuullut Dik-Dikistä?Kudu?Nyala?Rhebok?Tunnistin toissapäivänä havaitsemani tienmurhan, jossa oli tuuhea häntä ja jättimäiset korvat.Se oli iso lepakkokorvakettu.
Belinda "Drankwinkelissä" pelasti takapuoleni.Kävelin jälleen kauppaan kiittämään, että huolehdit minusta.Hän sanoi, että näytän sitten aika huonolta.Hän melkein soitti kaupungin lääkärille.
Se ei muuten ole juurikaan kauppa.Nesteitä lasipulloissa, enimmäkseen olutta ja viiniä, sekä kätkö Jägermeisteria.Takana oleva viileä varasto, jossa olin lepäänyt lattialla, ei todellakaan säilytä paljon muuta kuin vanhaa roskaa ja tyhjiä olutlaatikoita.
Lähistöllä on toinen kauppa, joka toimii myös postitoimistona, tarjoaa joitain taloustavaroita.Tässä kaupungissa on oltava viisisataa asukasta.Kerran viikossa he kimppailevat Vredendaliin hankkimaan tarvikkeita.Täällä ei ole käytännössä mitään myytävänä.
Hardeveld Lodgessa, jossa jäähdytin saappaani, on pieni pyöreä uima-allas, maskuliininen ruokasali ja viereinen oleskelutila, jossa on paljon tyylikästä puuta ja muhkeaa nahkaa.Fey pyörittää niveltä.Hänen miehensä kuoli muutama vuosi sitten.Hän on kuitenkin saanut tämän paikan ruoskimaan, joka nurkka, puhdas, jokainen ateria, mehevä.
Takaisin töihin, Etelä-Afrikan suurimpaan provinssiin, Northern Capeen, johtava valtatie tervehtii kyltillä neljällä kielellä: afrikaansiksi, tswanaksi, xhosaksi ja englanniksi.Etelä-Afrikassa on itse asiassa 11 virallista kieltä valtakunnallisesti.Tämä 85 mailin päivä oli paljon paremmat pyöräilyolosuhteet.Tervatie, kohtalainen kiipeily, pilvipeite, alhaisemmat lämpötilat.
Sesonkiaika on elo-syyskuu, eteläisellä pallonpuoliskolla kevät.Silloin maisema räjähtää kukista.Siellä on jopa kukkapuhelin.Kuten lumiraportti saattaa kertoa sinulle, mitkä laskettelurinteet ovat suloisimpia, voit valita numeron saadaksesi tuoreimmat kukkakuvat.Tuona vuodenaikana kukkulat ovat kuulemma täynnä 2 300 kukkalajiketta.Nyt, kesän huipulla… aivan karu.
Täällä asuu "aavikkorottia", vanhempia valkoisia ihmisiä, jotka tekevät käsitöitä ja projekteja kiinteistöllään, lähes kaikki äidinkielellään afrikaansia, monet saksalaista syntyperää ja pitkät siteet myös Namibiaan, kaikki kertovat sinulle siitä ja muusta.He ovat ahkeria ihmisiä, kristittyjä, pohjoiseurooppalaisia ytimeen asti.Siellä asuin latinaksi kyltti "Labor Omnia Vincit" ("Työ voittaa kaiken"), joka tiivistää heidän asenteensa elämään.
En olisi rehellinen, jos jättäisin mainitsematta kohtaamani valkoisen ylivallan rasitusta, varsinkin täällä autioina.Liian monta ollakseen poikkeavaa;Jotkut jakoivat avoimesti uusnatsipropagandaa.Tietenkään eivät kaikki valkoiset ihmiset, monet vaikuttavat tyytyväisiltä ja sitoutuneilta värinaapureihinsa, mutta niitä oli tarpeeksi, jotta voin päätellä, että synkät ajatukset ovat vahvat Etelä-Afrikassa, ja tunsin vastuun huomata se täällä.
Tämä kukka-alue tunnetaan nimellä "Succulent", se sijaitsee Namibin ja Kalaharin aavikon välissä.Se on myös erittäin kuuma.Ihmiset näyttävät pitävän oudolta, että olen täällä nyt kaikkein epävieraanvaraisimman kauden aikana.Näin tapahtuu, kun "virtausta" on liikaa ja "suunnittelua" vähän tai ei ollenkaan.Kääntöpuoli: olen ainoa vieras lähes kaikkialla, missä laskeudun.
Eräänä iltapäivänä satoi noin viisi minuuttia, melko kovaa, tarpeeksi muuttaakseen näiden jyrkkien katujen kourut raivoisiksi juoksevan veden kanaviksi.Kaikki oli niin jännittävää, että jotkut paikalliset astuivat ulos ottamaan valokuvan.He ovat olleet äärimmäisessä kuivuudessa vuosia.
Monissa kodeissa on putkijärjestelmät, jotka ohjaavat sadeveden alas metallikatoilta vesisäiliöihin.Tämä pilvenpurkaus oli mahdollisuus nostaa tasoa hieman.Missä tahansa asun, he pyytävät, että suihkut pysyvät lyhyinä.Avaa vesi ja kastu.Sammuta ja vaahdota.Käynnistä sitten uudelleen huuhtelua varten.
Tämä on hellimätön ja anteeksiantamaton areena.Eräänä päivänä kannoin neljä täyttä vesipulloa yhdelle 65 mailin segmentille, ja olin jo täysin tyhjä, kun jäljellä oli viisi mailia.Hälytyskelloja ei soinut, kuten viime kerralla.Ei hiipivää hulluutta.Riittävästi liikennettä ympärillä, jotta saan varmuuden siitä, että voisin saada kyydin tai ainakin vettä, kun lämpötilat nousivat 100 asteeseen kamppaillessani ylä- ja vastatuulessa.
Joskus pitkillä ylämäkeillä, tuohon vastatuuleen, tuntuu, että voisin juosta nopeammin kuin polkeisin.Kun saavuin Springbokiin, löin kahden litran lasipullon Fantaa ja sitten kannu toisensa jälkeen vettä tasapainottaakseni päivän.
Jatkossa vietettiin kaksi upeaa lepopäivää Vioolsdrift Lodgessa rajalla.Täällä tutkin valtavia aavikon bluffeja ja maalauksellisia viinirypäle- ja mangoviljelmiä Orange-joella, joka muodostaa kiemurtelevan rajan Etelä-Afrikan ja Namibian välillä.Kuten arvata saattaa, joki on vähissä.Liian alhainen.
Valtava autiomaa, jossa asuu vain 2,6 miljoonaa ihmistä, Namibia on maailman toiseksi harvaan asuttu maa, vain Mongolian jälkeen.Kasteluaukkojen väliset haukotteluvälit tulevat pitkiksi, tyypillisesti noin 100-150 mailia.Ensimmäiset päivät ylämäkeen.En halua toivottaa kyytiä seuraavaan risteykseen.Jos näin tapahtuu, ilmoitan siitä täällä, kunniajärjestelmässä.
Tämä Afrikka-ajo ei muuten ole ensisijaisesti kyse urheilullisuudesta.Kyse on vaeltamisesta.Olen täysin omistautunut tälle teemalle.
Kuin tarttuva kappale voi viedä meidät takaisin tunteeseen jossain paikassa ajassa, niin rasittavan pyöräilyn kautta juurtuminen vie minut 30 vuoden taakse, nuoruuteeni Treasure Valleyssa.
Pieni kärsimys, joka toistuu säännöllisesti, saa minut korkealle.Tunnen lääkkeen, endorfiinin, luonnollisesti tuotetun opioidin, alkavan vaikuttaa nyt.
Enemmän kuin näitä fyysisiä tuntemuksia, palaan takaisin vapauden tunteen löytämiseen.Kun teini-ikäiseni jalkani olivat riittävän vahvat kantamaan minut 100-150 mailia yhdessä päivässä, silmukoilla tai pisteestä pisteeseen kaupunkien läpi takamailla, joissa vartuin, paikoissa, joilla oli nimiä kuten Bruneau, Murphy, Marsing, Star, Emmett, Horseshoe Bend, McCall, Idaho City, Lowman, jopa neljän huipun haaste Stanleylle.Ja niin paljon muuta.
Pakeni kaikkia kirkkoja ja kirkkoihmisiä, pakeni useimpia typeriä koulujuttuja, pikkujuhlia, pakeni osa-aikatyötä ja kaikkia pikkuporvarillisia ansoja, kuten autoja ja automaksuja.
Polkupyörässä oli varmasti kyse vahvuudesta, mutta sitäkin enemmän löysin itsenäisyyden ja minulle laajemman ajatuksen "vapaudesta".
Namibia yhdistää kaiken.Lopuksi, aloitin tunteja ennen aamunkoittoa voittaakseni kuumuuden, työnsin pohjoiseen tasaisesti ylämäkeen paahtavassa lämpötilassa ja vastatuulessa ilman palveluita matkalla.93 mailin jälkeen rantauduin Grünauhun Namibian ||Karasin alueelle.(Kyllä, kirjoitustapa on oikein.)
Se on kuin toinen planeetta.Aavikot villeimmästä mielikuvituksestasi.Hieman huiput ja vuorenhuiput näyttävät pehmeiden jäätelötärpyjen pyörteisiltä huipuilta.
Vain vähän liikennettä, mutta melkein jokainen antaa ystävällisesti torveen ja nyrkkipumput ohi kulkiessaan.Tiedän, että jos törmäisin seinään uudelleen, he ovat saaneet selkäni.
Tien varrella on vain vähän varjoa joillakin satunnaisilla turvaasemilla.Nämä ovat vain pyöreä betonipöytä, joka on keskitetty neliömäiselle betonialustalle ja jonka yläpuolella on neliömäinen metallikatto, jota tukee neljä ohutta teräsjalkaa.Riippumattoni sopi täydellisesti sisälle, vinosti.Kiipesin ylös, jalat kohotettuina, pilkoin omenoita, juoruin vettä, torkkuin ja kuuntelin musiikkia neljä tuntia putkeen, suojassa keskipäivän auringolta.Päivässä oli jotain ihanaa.Sanoisin, että toista samanlaista ei tule, mutta luulen, että minulla on vielä kymmeniä edessä.
Juhlien ja Grünaun rautatien risteyksessä leiriytyneen yön jälkeen ratsastin.Heti tien varrella oli elonmerkkejä.Jotkut puut, joista toisessa on suurin koskaan näkemäni linnunpesä, keltaisia kukkia, tuhansia paksuja mustia matomaisia tuhatjalkaisia ylittämässä tietä.Sitten loistava oranssi "Padstal", vain tienvarsikioski, joka on sijoitettu aallotettuun metallilaatikkoon.
Koska en tarvinnut juomaa, pysähdyin joka tapauksessa ja lähestyin ikkunaa."Onko täällä ketään?"Nuori nainen ilmestyi pimeästä kulmasta, myi minulle kylmän virvoitusjuoman 10 Namibian dollarilla (66 senttiä)."Missä sinä asut?"minä tiedustelin.Hän viittasi olkapäänsä yli, "maatila", vilkaisin ympärilleni, siellä ei ollut mitään.Täytyy olla yli kyssän.Hän puhui kuninkaallisimmalla englannin aksentilla, kuin prinsessa, ääni, joka saattoi syntyä vain hänen elinikäisensä altistumisesta äidinkielelleen afrikkalaiselle kielelleen, luultavasti khoekhoegowabille ja varmasti afrikaansille.
Sinä iltapäivänä saapuivat tummat pilvet.Lämpötilat laskivat.Taivas murtui.Melkein tunnin ajan jatkuva kaatosade.Saavuttuani jo tienvarren majataloon, iloitsin yhdessä työläisten kanssa heidän kasvonsa säteilemässä.
1980-luvun Toton hypnoottinen kappale "Bless the Rains Down in Africa" on nyt järkevämpi kuin koskaan.
A 1992 graduate of Meridian High School, Ted Kunz’s early life included a lot of low-paying jobs. Later, he graduated from NYU, followed by more than a decade in institutional finance based in New York, Hong Kong, Dallas, Amsterdam, and Boise. He preferred the low-paying jobs. For the past five years, Ted has spent much of his time living simply in the Treasure Valley, but still following his front wheel to places where adventures unfold. ”Declaring ‘I will ride a motorcycle around the world’ is a bit like saying ‘I will eat a mile-long hoagie sandwich.’ It’s ambitious, even a little absurd. But there’s only one way to attempt it: Bite by bite.” Ted can be reached most any time at ted_kunz@yahoo.com.
Postitusaika: 11.3.2020